Korkeusmittarin perusteet
QNH, QNE ja QFE: kolme korkeuden vertailutasoa
Barometrinen korkeusmittari mittaa ilmanpainetta. Valittu vertailupaine määrää, mitä sen lukema tarkoittaa. Varjoliidin pysyy täsmälleen samassa paikassa – vain näytön merkitys muuttuu.
Missä on nolla?
QNH ja QFE ovat korkeusmittarin paineasetuksia. QNE-asetuksella korkeusmittari asetetaan arvoon STD 1013.25 hPa. Kaikki kolme lukemaa käyttävät samaa paineanturia mutta eri korkeuden vertailutasoja.
Keskimääräisen merenpinnan vertailutaso
Paikallinen ilmanpaine matemaattisesti keskimääräiselle merenpinnalle redusoituna. Lähtöpaikalla tai lentopaikalla korkeusmittari näyttää suunnilleen sen julkaistua korkeutta.
Muista: ”Kuinka korkealla olen merenpinnan yläpuolella?” – barometrinen korkeus MSL:n yläpuolella.
Lentopaikan vertailutaso
Määritetyllä paikan korkeuden vertailutasolla mitattu paine; yleensä kyseessä on lentopaikka tai kiitotien kynnys. Vario voi vastaavasti käyttää lähtöpaikkaa nollapisteenään.
Muista: ”Kuinka korkealla olen tämän paikan yläpuolella?” – ei alapuolellani vaihtelevan maaston yläpuolella.
Standardipaineen vertailutaso
Kun kiinteänä asetuksena on STD 1013.25 hPa, korkeusmittari näyttää QNE-painekorkeutta. Esimerkiksi lukema 6500 ft vastaa lentopintaa FL 65.
Muista: ”Millä yhteisellä painepinnalla olen?” – ei automaattisesti korkeus merenpinnan tai maanpinnan yläpuolella.
Sama lentopaikka, kolme lukemaa
Lentopaikan korkeus on 600 m MSL ja paikallinen lentopaikan QNH on 1000 hPa. Mittari pysyy maassa; vain paineasetus muuttuu.
Nyrkkisääntö korkeusmittarin lukeman muutokselle. Tarkka ISA-muunnos vaihtelee hieman korkeuden mukaan. Todellinen lämpötila vaikuttaa näytetyn barometrisen korkeuden ja todellisen geometrisen korkeuden väliseen eroon.
Miksi QNE/STD on tärkeä korkeusporrastuksessa
Paikallinen QNH muuttuu sään, ajan ja sijainnin mukaan. Siirtokerroksen yläpuolella kaikki käyttävät siksi asetusta STD 1013.25 hPa: FL 70, FL 80 tai FL 90 tarkoittavat silloin samoja standardoituja painepintoja kaikille ilma-aluksille. Tämä yhteinen asteikko mahdollistaa suunnitellut pystysuuntaiset etäisyydet.
Nousu: QNH → STD
Kunnes saavutat siirtokorkeuden (TA), käytä QNH:ta ja ilmaise taso korkeutena merenpinnasta. Kun nouset TA:n läpi, aseta 1013.25 hPa; sen yläpuolella käytä lentopintoja.
Siirtokerros
Se sijaitsee TA:n ja siirtopinnan (TL), alimman käytettävissä olevan lentopinnan, välissä. TL määräytyy nykyisen QNH:n mukaan. EU:n menettelyissä TA:n ja TL:n tasoilla olevan liikenteen väliin jää vähintään nimellisesti 1000 ft.
Laskeutuminen: STD → QNH
Käytä standardipainetta ja lentopintoja TL:lle asti. Kun laskeudut TL:n läpi, aseta nykyinen QNH; sen alapuolella käytä korkeuksia merenpinnasta.
Julkaistut siirtokorkeudet ja paikalliset menettelyt eroavat toisistaan. Voimassa olevat kartat, AIP ja selvitykset ovat aina ensisijaisia.
Mitä IGC-tiedostoon tallennetaan?
IGC:n B-tietueessa on erilliset kentät GNSS-korkeudelle ja ICAO-ISA-painekorkeudelle. FAI:n eritelmän mukaan jokaisen tallennetun sijaintipisteen vertailupaineena on edelleen 1013.25 hPa – vaikka ohjaamon vario näyttäisi QNH:ta tai muu korkeusmittarin asetus tallennettaisiin erikseen.
Yksi kiinteä korkeuden vertailutaso raakadatalle
QNH muuttuu jatkuvasti. Kiinteä ISA-vertailutaso tekee eri paikoissa ja aikoina mitatuista painekorkeuksista nimellisesti vertailukelpoisia ja kalibroitavia.
Näytöstä riippumaton
Varion asetus voi muuttaa sen näyttöä, mutta se ei saa muuttaa jokaisen sijaintipisteen yhteydessä tallennettua standardipainekorkeutta.
Myöhemmin toistettavissa
Muuttumattomasta mittauksen vertailutasosta lähtien analyysissä voidaan myöhemmin mallintaa QNH-käyrä käyttämällä ajallisesti ja paikallisesti yhteensovitettuja säätietoja.
Miksi GPS- ja QNH-käyrät eivät aina vastaa toisiaan?
GNSS ja paineanturi mittaavat eri tavoin ja käyttävät eri vertailutasoja. Myös anturien nollapoikkeamat, säämalli, lämpötila ja GNSS-korkeuden vertailutaso vaikuttavat. Siksi pienet tai huomattavat erot ovat mahdollisia ilman, että kumpikaan käyrä olisi yksinkertaisesti ”väärä”.
Mikä asetus vastaa mitäkin julkaistua korkeustasoa?
Ratkaisevaa on tason yhteydessä oleva merkintä. Todelliset kansalliset menettelyt ja julkaistut ilmailutiedot ovat aina ensisijaisia.
AMSL / MSL → QNH
Korkeudelle keskimääräisestä merenpinnasta sekä tällä vertailutasolla julkaistuille maaston tai ilmatilan tasoille.
Lentokentän yläpuolella → QFE
Kun korkeutta lentopaikan tai kiitotien kynnyksen vertailutason yläpuolella nimenomaisesti vaaditaan. QFE ei tarkoita jatkuvasti muuttuvaa korkeutta maanpinnasta.
FL → QNE / STD
Lentopinnoille standardipaineella 1013.25 hPa, tavallisesti siirtopinnan yläpuolella.
Onko QNH-korkeus todellinen geometrinen korkeus?
Ei aivan. Painekorkeusmittarit käyttävät standardi-ilmakehän mallia. Kun ilma on kylmempää kuin ISA-mallissa, todellinen korkeus QNH-vertailutason yläpuolella on yleensä pienempi kuin mittarin näyttämä korkeus. QNH tarjoaa yhteisen barometrisen MSL-vertailutason, mutta se ei poista lämpötilasta, mittarista tai säämallista johtuvia virheitä.
Lähteet ja lisälukemista
- FAI: IGC-lennontallentimen tekninen eritelmä – tallennetun painekorkeuden ja 1013.25 hPa:n ISA-vertailupaineen vaatimukset.
- EASA SERA.8015 – korkeudet merenpinnasta, lentopinnat, QNH/QFE ja asetuksen vaihto siirtokerroksessa.
- EASA ATS.TR.130 – siirtopinnan ja nimellisen korkeusporrastuksen määrittäminen.
Tässä oppaassa selitetään tietojen esittämistä ja lennon jälkeistä analyysiä. Se ei korvaa lennon valmistelua, AIP:tä, NOTAM-tiedotteita, sääbriiffausta eikä pakollisia korkeusmittarin asetusmenettelyjä.
